Uudemmat julkaisut

Panu Jaskari: Välituntivalvoja (esik.)

Jaa tämä juttu!
 

Olen 36-vuotias perheenisä ja luokanopettaja. Olen aikanaan työskennellyt myös erityisopettajan tehtävissä. Juuri nyt olen hoitovapaalla lasteni kanssa.

Olen aina harrastanut jotain ilmaisullista ja toisaalta jotain urheilua. Nykyään kirjoitan ja juoksen. Nuorena kuvataide kiinnosti eniten ja vuosituhannen vaihteessa suomirap otti tärkeimmän taideharrastukseni paikan. Proosa on silti ollut aina minulle erityisen läheinen taidemuoto. Kuusi vuotta sitten minulle tarjoutui mahdollisuus viettää vuosi Kaliforniassa ilman suuria velvoitteita. Päätin käyttää tilaisuuden hyödykseni ja kirjoittaa tarinan, jota olin jo jonkin aikaa kehitellyt.

Välituntivalvojan tarina perustuu kouluun sijoittuvilta osiltaan omaan työkokemukseeni, mutta se ei kerro minusta. Tai kertoohan se rivien välissä tietenkin jotain, koska on minun keksimäni. Jokaisessa kolmessa päähenkilössä on minua itseäni, mutta myös  paljon muuta.

Välituntivalvoja ei ole koulutuspoliittinen kannanotto, enkä muutenkaan tahdo sanoa teoksellani mitään sellaista, minkä voisi tiivistää kirjan tekstistä erillisiksi lauseiksi. Olen yrittänyt kertoa niin todellisen tarinan kuin mahdollista, ja sen kirjoittaminen oli minulle hyvin antoisaa ja tärkeää. Toivon, että lukijoiden on mahdollista saada heille merkityksellisiä kokemuksia Välituntivalvojan parissa.

SILJA SUSI: ROUTAMIELI (esik.)

Jaa tämä juttu!
 

Silja Susi (s. 1990)

On helpompaa kirjoittaa romaani sotureista, pakkasöistä ja onnellisuuden tavoittelusta kuin parin sadan sanan esittelyteksti itsestään. Näin totesin katsellessani ikkunasta harmaata usvaa ja punaisia pihlajanmarjoja. Olen syyssäistä nauttiva 24-vuotias kirjailija, joka elelee Turussa pellon, kaupungin ja metsän välissä. Syksyllä esikoiskirjani Routamieli sai alkunsa, ja syksyllä viisi vuotta myöhemmin se lähtee kohti uusia seikkailuja.

Rockmusiikki, erityisesti kotimainen, on vuosikymmenen ajan siivittänyt kirjoittamistani. Suomenkielinen lyriikka tarjoaa joskus yhden säkeen, joskus kokonaisen kappaleen, jonka pohjalta voi luoda uutta. Siksi melankolinen pohjavire vaikuttaa usein tekstieni taustalla.

Myös suomalainen luonto on innoittajani. Pidän jokaisesta vuodenajasta, niiden väreistä ja tuoksuista. Metsät ovat kotoisia paikkoja. Niiden keskellä rentoutuu ja mielikuvitus livahtaa uusille poluille. Kaksi paimensukuista lapinkoiraani antavat hyvän syyn kulkea metsässä, myös silloin kun laiskottaisi.

Routamieli lähti nimestään liikkeelle. Sirpaleita siitä on ollut nähtävissä jo teinivuosieni kirjoituksissa. Tunnelma teokseen tuli suomalaisesta rockista ja miljöö taigasta sekä pohjoisen tuntureista. Suomalainen kansanrunous ja -uskomusperinne näyttivät suuntaviivoja, kun teksti sai viimeisen muotonsa.

HELI SUUTARINEN: MYRSKYLÄ (ESIK.)

Jaa tämä juttu!
 

Heli Suutarinen, (s. 1982)

Olen 31-vuotias esikoiskirjailija. Vaikka sisäisen rauhani löydän ainoastaan kaupungin ihmisvilinässä, olen asunut koko ikäni pikkukaupungeissa. Olen syntynyt ja kasvanut Imatralla, mutta asunut Kouvolassa jo yli vuosikymmenen. Kouvolassa elämäni kanssani jakaa aviomieheni ja neljä kissaamme.

Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri, mutta taustalla vaikuttavat kesken jääneet käännöstieteen opinnot. Kun huomasin, ettei käännöstiede ollutkaan oma juttuni, pohdin kouluttautumista arkkitehdiksi tai lennonjohtajaksi. Juristi minusta tuli siksi, etten osaa laskea tarpeeksi hyvin kelvatakseni arkkitehdiksi ja lennonjohtajaksi ei kuulemma huolita henkilöä, joka pelkää lentämistä ja omaa huonon stressinsietokyvyn.

Kirjoittaminen on minulle keino raivata tilaa päähäni siirtämällä ylimääräiset ajatukset paperille. Koska en ole tarpeeksi järjestelmällinen kuljettaakseni mukanani muistikirjaa, löytyy näitä paperille siirrettyjä ajatuksiani milloin mistäkin: Kassakuiteista, lautasliinoista, take away -kahvikupin kyljestä ja aivan liian usein myös vasemmasta käsivarrestani.

Olen kirjoittanut tarinoita jo neljännesvuosisadan, mutta vasta Myrskylän kirjoitusprosessi herätti ajatuksen ihan oikean kirjan kirjoittamisesta. Se, että ensimmäinen kirjani on yliluonnollisia elementtejä sisältävä viihdekirja nuorille, ei ollut tietoinen ratkaisu. Tarina osui kohdalle ja tuntui kertomisen arvoiselta.

En osaa elää ilman huumoria, enkä siksi osaa myöskään kirjoittaa ilman huumoria. Toisinaan vitseilleni ei naura kukaan muu kuin minä itse. Se ei haittaa.

Ella Laurikkala: Rullakatu (esik.), Rajalat, Pitkäkatu

Jaa tämä juttu!
 

Ella Laurikkala, (s.1949)

Olen Tornin konkarikirjailija, kolmas romaanini Pitkäkatu ilmestyy jouluksi 2013, reilu vuosi esikoisromaanini Rullakadun (10/2012) jälkeen. Toinen kirjani Rajalat ilmestyi huhtikuussa 2013.

Romaanisarjani kertoo Marjan tarinan. Rajalat-kirjassa tavallinen tyttö rakastuu Keijoon, josta miehen oma äitikin varoittaa: olet liian hyvä tyttö pojalleni.

Avioliitto kesti kymmenen vuotta, vaikka lukijan mielestä ratkaisu olisi pitänyt tapahtua jo aiemmin. Vihdoin Marja tekee jotain, mitä hän katuu loppuelämänsä.

Tarina jatkuu Rullakatu-romaanissa. Marja löytää uuden suunnan elämäänsä, mutta entinen aviomies ei anna periksi.

Sarjan kolmannessa osassa Pitkäkadussa Rajalan perheen arki rikkoutuu jälleen. Keijon naisista entinen vaimo Marja on tärkein, hänestä on tullut miehelle pakkomielle.

Oma elämäni on rauhallisempaa, hyppäsin työelämästä ulos kesken vauhdin ja opin nauttimaan joutilaana olemisesta. Lapset ovat lähteneet kotoa, aviomies antaa tilaa tehdä mitä haluan. Ja minä haluan joutohetkieni ohella kirjoittaa.

Suoritin Tampereen yliopistossa toimittajatutkinnon 1970-luvun alussa, mutta lipsahdin toimittajan töistä pankkiviestinnän maailmaan, missä vierähti yli 30 vuotta.

Enää minun ei tarvitse pysyä tiukasti asiassa, kaiken ei tarvitse olla täyttä totta. Haluan kirjoittaa elämänmakuisesti, joskus riehakkaastikin. Minulle on tärkeää, että lukijat kokevat kirjani koskettaviksi ja helpoiksi lukea.

Simo Ylikarjula: Isä ja poika

Jaa tämä juttu!
 

Simo Ylikarjula, (s. 1945)

Olen koulutukseltani teologian tohtori ja toiminut papin virassa yli 40 vuotta, josta suurimman osan sairaalapappina Helsingissä Meilahden sairaalassa ja Koskelan sairaalassa.

Olen syntynyt Pohjanmaalla, Kauhajoella. Juureni ovat kuitenkin Sievissä. Pappisuran eri vaiheissa olemme asuneet Haapajärvellä, Saloisissa, Nivalassa, Suomussalmella ja nyt jo pitkään Helsingissä ja Porvoossa.

Vaimollani Marjaliisalla ja minulla on kaksi lasta sekä yksi lapsenlapsi, Anna. Perheeseen kuuluu myös äänivaltaisena jäsenenä Kafka, 8-vuotias Griffon belge.

Työni ohessa olen toiminut ja toimin edelleenkin sielunhoidon kouluttajana, luennoitsijana, yliopiston opettajana ja tietokirjailijana. Itselleni läheinen asia on ollut eettisten asioiden pohtiminen. Olen ollut yli 20 vuotta monien eettisten toimikuntien jäsenenä tai puheenjohtajana.

Kirjoittaminen on ollut minulle aina mieleistä, olen julkaissut ja toimittanut useita teoksia. Paljon olen kirjoittanut luonnollisesti työhöni liittyvistä kysymyksistä.

Isä ja poika on elänyt ajatuksissani pitkään. Voisi kai sanoa, että siinä on sellaista ihmiselämän dramatiikkaa, jota olen saanut nähdä vuosien ja vuosikymmenten varrella. Elämä ei useinkaan mene niin kuin toivoisi. Sukupolvien taustalla on monenlaista ongelmaa, joka heijastuu ihmisten elämään hyvinkin pitkälle. Pohjanmaalla, ja paljolti muuallakin, tällaisia pitkävaikutteisia asioita ovat olleet aikoinaan 1800-luvun nälkävuodet, siirtolaisuus Amerikkaan ja viime sodat.

Kirjoittaminen on ollut kokonaisuutena hyvin mielenkiintoinen prosessi. Päähenkilöistä on tullut minulle läheisiä. Niin kai useinkin käy.

Työn vastapainoksi läheisiä harrastuksiani ovat jo pitkään olleet tehtäväshakki, nykytaide ja elämän ihmettely.